Soutu

Keravan Urheilijoiden soutujaosto tarjoaa liikunnaniloa kaikenikäisille, kilpamielellä urheileville ja omaa kuntoansa ylläpitäville. Soutujaostolla on aktiivista ja monipuolista toimintaa ympäri vuoden.

Soutujaosto tarjoaa junioreille ohjattua valmennusta rannikkosoutu- ja pienpuuveneiden parissa. Aikuisille on tarjolla ohjattuja kirkkovenetreenejä. Aikuiset voivat myös käyttää seuran monipuolista soutukalustoa perehdytyksen jälkeen, varaamalla haluamansa veneen laittamalla viestin Pentti Soinille (050 480 2750). Soutukaveria voi kysellä KeU pienvenekaverit WhatsApp-ryhmästä.

Talvisin treenataan sisällä soutuspinningin parissa. Talvisin järjestetään myös sauvavaelluksia. Harjoitusajankohdat ilmoitetaan ajankohtaista-sivulla.

Soutujaosto kannustaa osallistumaan soutukilpailuihin ja -tapahtumiin. Soutujaosto myös järjestää kilpailuja.

Jaostolla on kirkkoveneitä, joilla jäsenet harjoittelevat vapun ja syyskuun alun välisenä aikana. Kirkkoveneitä vuokrataan myös ulkopuolisille. Lisäksi jaoston jäsenille on harjoitteluun käytettävissä parisoutuveneitä, yksinsoutuveneitä sekä yhden, kahden ja neljän henkilön rannikkosoutuveneitä. Kotisatama sijaitsee Tuusulanjärvellä Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven Purjehtijoiden rannassa.

Jaoston toiminta-ajatuksena on edistää Suomen Melonta- ja soutuliiton jäsenseurana kilpa-, kunto- ja terveyssoutuharrastusta. Toiminnasta vastaa jaoston jäsenkokouksen nimeämä johtoryhmä.

Facebook

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Keski-Uusimaa-rastit Keinukalliolla 11.6. (SK Uusi)

Keski-Uusimaa-rastit suunnistetaan jo melkein Jukola-tunnelmissa torstaina 11.6.
Radat kiertävät Keinukallion suunnistuksellisimpia, tarkkuutta vaativia maastonosia, joiden kulkukelpoisuus on pääosin erinomainen. Kielletyn alueen nauhaa on syytä noudattaa jousiammunta-alueen tuntumassa. Radat on suunnitellut Petri Tonteri kovalla kokemuksellaan. Myös fysiikkaa tulee testatuksi.
Tapahtumapaikkana on Keinukallion ulkoilualue Keravalla. Osoite on Keinukalliontie 42. Opastus Keravantien 148 (Kulloontie) ja Keinukalliontien risteyksestä.
Maastoon voi lähteä klo 16.30–19.00 välisenä aikana. Maali sulkeutuu klo 20.30. Muista rekisteröityä lähdössä ja ilmoittautua maalissa palatessasi maastosta!
Radat ovat noin 7 km, 5 km, 3 km vaativa ja 3 km helppo sekä 1,5 km.
Karttojen koot ja mittakaavat erimittaisilla radoilla ovat:
7 km A4 1:10000
5 km A4 1:10000
3 km A4 1:7500
1,5 km A5 1:7500
Myös Rastihelppi lupasi tulla paikalle ja on valmis auttamaan aloittelijoita ja vähän kokeneempiakin klo 17-18 välisenä aikana. Apua voi kysyä esim. sopivan radan valintaan, kompassin käyttöön tai reitinvalintoihin. Rastihelpin tunnistaa ohjaajaliivistä.
Pysäköinti järjestäjien osoittamilla pysäköintipaikoilla (huom. aluepysäköintikielto). Paikalle pääsee myös Keravan rautatieasemalta HSL-bussilla nro 978. Tarkista aikataulu sivuilta www.hsl.fi .
Karttamaksu on 11 euroa aikuisilta ja 5 euroa alle 19-vuotiailta sekä opiskelijoilta. Emit-kortteja on vuokrattavissa 3 euron hintaan. Maksutapoina paikan päällä käyvät pankki- ja luottokortit, MobilePay 10108 (SK Uusi ry), erilaiset liikuntaedut ja käteinen (tasaraha toivottava). Ilmoittautua voi etukäteen Rastilippu-palvelussa.
Tapahtuman jälkeen radat on mahdollista suunnistaa omatoimirasteina ajalla 12.-17.6. Ne sopivat erinomaisesti myös yöharjoitteluun. Osallistumisen omatoimirasteille voit maksaa joko Rastilipussa tai SK Uusi ry:n tilille FI12 5132 0520 1668 10. Tulostaaksesi kartan itse, voit vaihtoehtoisesti pyytää karttalinkin seuran (KeU) verkkosivuilla mainitulla lomakkeella. Karttoja on rajoitetusti saatavilla Keinukallion huoltorakennuksen seinään kiinnitetystä punaisesta postilaatikosta.
Omatoimirasteilla pysäköintipaikkoina ovat liikennemerkein osoitetut pysäköintialueet.
Tervetuloa suunnistamaan Keinukallioon ja viimeistelemään Jukola-taidot!

SK Uusi ry
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Tervetuloa kesän ensimmäisiin seurakisoihin maanantaina 15.6. Klo 17.30 alkaen Kalevan kentälle! 🤩

Sarjat: T/P5-15v.

Lajit: Pituus ja 400m

Kilpailu on maksuton ja avoin kaikille.

Ilmoittautuminen ennakkoon kilpailukalenterin kautta www.kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=39363
tai paikanpäällä klo 17 alkaen.

Kilpailut järjestetään yhteistyössä @keskiuudenmaanyleisurheilu kanssa 🤝
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Tervetuloa kesän en
Lataa lisää