Jäsenhuone|Työhuone

Näin toimimme

KeUn eettiset toimintalinjaukset

Vapaaehtoispohjaisessa seurassa saattavat intressit ja tavoitteet joskus törmätä vastakkain. Ajatuksena on, että niiden ratkaisemisen tukena olisi käytettävissä seuran jäsenistön yhteisesti hyväksymä ja kirjattu arvopohja. Seuraavassa arvopohjaa on kuvattu eri osallistuja- ja toimijaryhmien näkökulmasta.

Lapsen näkökulma
Urheilu on lapsen oma juttu. KeUssa lapsi voi kokea olevansa turvassa urheilun parissa. Lasten urheilussa leikki / leikkimielisyys tulee aina ensin.

Lapsen vanhempien näkökulma
KeU on hyvä paikka kasvaa. KeUn leireillä, kilpailumatkoilla ja yleisesti urheilutoiminnassa ei hyväksytä alkoholia, tupakkaa eikä huumeita. Toivomme, että urheiluharrastus on lasten ja vanhempien yhteinen juttu.

Kilpaurheilijan näkökulma
Harjoittelu- ja kilpailutavoitteiden asettaminen on aina urheilijalla itsellään. KeU pyrkii tarjoamaan jokaiselle urheilijalle hänen tavoitteidensa mukaista tukea. KeUssa kilpailumenestys perustuu dopingista puhtaaseen harjoitteluun ja kilpailuun, lajisääntöjen noudattamiseen sekä muita urheilijoita ja seuroja kunnioittavaan reilun pelin henkeen.

Harrastajan näkökulma
KeU kannustaa ja tukee kaikenikäisten harrastus-, kunto- ja terveysliikuntaa.

Ohjaajan / valmentajan näkökulma
Lasten ja nuorten laadukas ohjaus- ja valmennustoiminta on KeUn ydintoimintaa. Toiminnan arvostus näkyy pyrkimyksenä turvata sitoutuneille toimijoille mahdollisuus keskittyä toimintaansa.

Seuratoimijan / talkoolaisen näkökulma
KeUssa kaikki seuratoiminta on yhtä arvokasta, johon kukin osallistuu oman elämäntilanteensa ja kiinnostuksensa mukaisesti. Toiminta perustuu ensisijassa vapaaehtoiseen talkootoimintaan.