Jäsenhuone|Työhuone
« Takaisin seuran etusivulle

Ville Säteri SM-pitkällä matkalla yhdeksänneksi

11.3.2012

Nuorten SM- pitkien matkojen hiihdot käytiin Kotkassa sunnuntaina. Kilpailut hiihdettiin yhteislähtökisana. Miesten 18-vuotiaden  sarjassa kilpaileva Ville Säteri hiihti hienosti yhdeksännelle sijalle. Sarjan voittajaan, Imatran Urheilijoiden Ville Ahoseen jäi eroa 2.12 minuuttia.

Kahdenkymmenen kilometrin matka oli haastava hiihtää suojakelin vuoksi. Juuri ennen kilpailun lähtöä Ville teki valinnan ja päätti hiihtää pitopohjasuksilla. Valintaansa hän oli tyytyväinen - sukset luistivat ja pitivät riittävästi. Osa kärkihiihtäjistä hiihti myös liisterisuksilla. Ensimmäiset kymmenen kilometriä Ville pysyi seitsemän hiihtäjän kärkiryhmässä. Seuraavat viisi kilometriä olivat vaikeimpia, kärkiryhmästä oli jättäydyttävä, sillä hengityksen kanssa oli jonkin verran vaikeuksia ja matkaa oli taitettava yksin. Viimeinen viisi kilometriä sujui taas jo helpommin ja lopputulokseen Ville oli tyytyväinen. Sijoitus oli Villen hiihtouran toiseksi paras - hän on kerran hiihtänyt Hopeasommassa 6. sijalle.