Seitsemän mitalia Am-hiihdoista
19.2.2012
|
Viikonloppuna hiihdettiin Helsingin, Lahden ja Uudenmaan piirien yhteiset hiihtomestaruudet Hartolassa. Järjestävä seura Hartolan Voima oli tehnyt vaihtelevaan maastoon sopivan vaativat ladut. Lauantaina kisattiin mestaruudet henkilökohtaisilla matkoilla perinteisellä tyylillä. Keravan Urheilijoiden hiihtäjät saalistivat neljä henkilökohtaista mestaruutta ja yhden hopeamitalin. Viesteistä tuli hopea- ja pronssimitalit. Miesten yleisessä sarjassa Tero Turunen hiihti toiseksi. Voittajalle, Lahden Hiihtoseuran Jesse Väänäselle hän jäi 1.11 minuuttia. Kilpailusuoritukseensa Tero oli tyytyväinen, sillä kisan jälkeen hän totesi: ” Pitkästä aikaa hiihto tuntui hiihdolta.” Jesse Väänänen lähti puoli minuuttia Teron perään. Jesse sai Teron kiinni ja he hiihtivät jonkin aikaa yhdessä, mutta loppumatkassa oli Teron annettava vähän periksi.. Seurakaveri Vesa Malila hiihti 8. sijalle. Naisten sarjassa kilpaileva Meri Sipilä hiihti viiden kilometrin matkalla 5.sijalle. Pronssimitali jäi vain 6,1 sekunnin päähän. Nuorten sarjoista neljä mestaruutta Laura Kankkunen voitti alle 10 -vuotiaiden tyttöjen sarjan ylivoimaisesti 48 sekunnin erolla toiseksi hiihtäneeseen Joutsan Pommin Chrisse Törnvalliin. Kaksi vuotta vanhempien sarjassa Siiri Saalo hiihti myös voittoon. Eroa toiseksi tulleeseen Olivia Lamminvaaraan tuli 25 sekuntia. Kaksoissisko Saara hiihti kahdeksanneksi. 14-vuotiaden tyttöjen sarjassa Hanna-Mari Saalo sijoittui samoin kahdeksanneksi. Poikien alle 10-vuotiaiden sarjassa Mikael Koivisto hiihti kuudenneksi. Sarjan voitti Matias Hyvönen Mäntsälästä. Isoveli Antton Koivisto oli P13- sarjassa myös kuudes. Kolmannen mestaruuden seuralle hiihti poikien alle 14 -vuotiaiden sarjassa nousukuntoinen Tuomas Heikkilä. Tuomaksen voitto oli myös selvä. Aika oli 20 sekuntia parempi kuin Pakilan Vedon Ville Parantaisella. Aaro Lampisen sijoitus samassa sarjassa oli viides. Alle 15-vuotiaiden poikien sarjassa kilpaileva Turo Sipilä hiihti odotetusti aluemestariksi. Hollolan Urheilijoiden Frans Vainikka hävisi Turolle 20 sekuntia. Seurakaverin, Tuomas Säterin sijoitus oli 10. Ensi viikonloppuna käydään Hopeasomman loppukilpailut Valkeakoskella. On mielenkiintoista nähdä, miten nuoret menestyvät siellä. Viestissä mitalit naisten ja tyttöjen sarjassa Sunnuntain viestissä seuran naishiihtäjät venyivät hienosti pronssille. Trio Meri Sipilä, Pinja Jylänki ja Heini Ilmarinen hiihtivät tasaisesti jokainen oman osuutensa. Eroa voittajaan, Lahden Hiihtoseuraan jäi 1.23 minuuttia. Toiseksi sijoittui Vihdin Viesti. Alle 12-vuotiaiden tyttöjen sarjassa KeU:laiset hiihtivät hopealle hiihtojärjestyksellä Siiri Saalo, Eerika Salomäki ja Saara Saalo. Espoon hiihtoseura oli 36 sekuntia nopeampi kuin Keravan joukkue. Miesten sarjassa Keravan Urheilijat oli ennen viimeistä vaihtoa 4. sijalla, eroa 14 sekuntia kolmanteen sijaan. Ankkuriosuudella muutama joukkue ohitti ja loppusijoitukseksi tuli seitsemäs. Miesten sarjan voitti Lahden Hiihtoseura ja toiseksi hiihti Vantaan Hiihtoseura. Miesten joukkueessa hiihtivät Tero Turunen, Vesa Malila ja Erik Eklund Poikien alle 18-sarjassa kilpaili kaikkiaan 8 joukkuetta. Viesti oli tasainen, Keravan Urheilijoiden joukkue Ville Säteri, Turo Sipilä ja Tuomas Säteri hiihtivät 4. sijalle. Suoritusta voidaan pitää erittäin hyvänä, sillä Turo ja Tuomas pääsevät vielä 15-vuotiaina kilpailemaan samassa sarjassa kolme vuotta. |